Tapahtumat

ETTA

Kategoria
Tulevat tapahtumat
Päivä
2021-11-27 23:00 - 2021-11-28 04:00

Showtime klo 24, liput 12 euroa

 

Etta eli Emmalotta Kanth on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista nimistä. Hän on pääkaupunkiseudulta ponnistava artisti, joka herätti vuonna 2017 hip hop -piirien mielenkiinnon sosiaaliseen mediaan ladatuilla rap-videoillaan. Monipuolisuudellaan ihastuttava Etta solmi levytyssopimuksen PME Recordsin ja Warner Musicin kanssa ja syyskuussa 2018 ilmestyi ovet sisään potkiva debyyttisingle Ballerina. Sen jälkeen on tapahtunut paljon: Etta on julkaissut kaksi Emma ehdokkuudellakin huomioitua EP:tä, kiertänyt Suomen isoimmat festivaalit ja noussut YleX:n musatiimin Vuoden Läpimurto 2019 -listauksen kärkikaksikkoon.

Vasta pari vuotta räpännyt artisti on myös lahjakas laulaja, joka on vieraillut lukuisissa hittibiiseissä. Hänen äänensä on tuttu muun muassa Lukas Leonin kappaleista XTC ja Rooma sekä STEREO -tuottajaduon singleltä Vuosien päästä. Etan viimeisin oma single Prinsessa julkaistiin huhtikuun alussa ja se on pysynyt siitä lähtien Spotifyn 10 soitetuimman kappaleen joukossa. Etta valmistelee parasta aikaa debyyttialbumiaan, joka julkaistaan tänä vuonna.

 

 
 
 

Kaikki päivät

  • Alkaen 2021-11-27 23:00 päättyen 2021-11-28 04:00